Orpo untuvikko

Meren, järven ja lammen rannoilla liikkuu paljon vesilintujen poikueita. Vesistöissä liikuttaessa on oltava varovainen, ettei häiritse emonsa kanssa liikkuvia poikasia. Keväällä veneilijöiden on oltava erityisen varovaisia. Harhautuneet poikaset joutuvat usein muiden saaliiksi tai nääntyvät nälkään ilman emoa.

Orpo joutsenen poikanen.

Ikkunoihin kaihtimet

Kirkkaat ikkunat koituvat monen linnun kohtaloksi. Erityisesti keväisin nuoret linnut törmäilevät ikkunoihin, koska eivät yksinkertaisesti huomaa lasia. Yksinkertainen keino auttaa luontoa ja vähentää onnettomuuksia on varustaa kirkkaat ikkunat harsoilla tai ikkunaverhoilla. Näin voi tehdä paitsi kotona, myös huviloilla ja työpaikoillakin.

Tämä nuori haukka halvaantui ikkunaan törmäämisen seurauksena.

 

 

Alkukesä on vilkasta aikaa hoitolassa

Kuva

Kevät tuo monenlaisia eläimiä hoitolaan. Pieniä rusakonpoikasia tuodaan paljon, oravat ja muut pikkunisäkkäät herättävät ihmisten hoivaamisvietin. Alkukesästä pesästä lähtevät linnunpoikaset innostavat monia ottamaan yhteyttä.
Usein poikasen siirtäminen ajotieltä rauhallisempaan paikkaan riittää. Vain selvästi loukkaantuneita eläimiä pitää auttaa.